Kahdentoista grillin mies

Trobergien kotona niin suolaiset kuin makeat herkut valmistuvat grillaamalla. Uunia heillä ei ole käytetty vuosiin.

Reilu vuosikymmen sitten Tero Troberg alkoi silloisessa työpaikassaan vastata grillien myynnistä ja hankki ensimmäisen oman pallogrillinsä. Hän innostui ja halusi lisää.

Tänä päivänä Trobergin ja hänen Agneta-vaimonsa kotitalon terassilla Varsinais-Suomen Tarvasjoella seisoo jo kymmenen grilliä. Teron isän mökillä niitä on vielä kaksi lisää.

Rivissä odottavat Weber-grillit ovat erikokoisia ja värikkäitä. On kaasua, hiiltä ja lisävarusteita. Grillit ovat säännöllisessä käytössä ympäri vuoden, eikä edes 30 asteen pakkanen pidättele Trobergiä. Hän myöntää olevansa hurahtanut.

”Grillien keräily on mukavaa puuhaa. Niiden kanssa on rentouttavaa touhuilla niin vapaa-ajalla kuin töissä. Onneksi vaimo on yhtä innoissaan harrastuksestamme”, K-Rauta Kuninkojalla Raisiossa työskentelevä Troberg naurahtaa.

Pariskunta valmistaa lähes kaiken grillaamalla. Suklaakakkua, pitsaa, bataattiranskalaisia, pihvejä, kasvislaatikoita, saaristolaisleipää, kaikki jouluruoat piparkakkuineen. Karjalanpaistiakin haudutetaan tuntikausia, Troberg luettelee.

”Emme ole käyttäneet tavallista uunia kolmeen vuoteen, sillä grillissä saa niin paljon paremman lopputuloksen. Esimerkiksi lihasta tulee takuulla mureampaa grillissä kuin tavallisella pannulla.”

Trobergin tämänhetkinen suosikki on Weberin kuusipolttimoinen kaasugrilli Summit. Kaasugrilleistä pienin malli on Weberin yksipolttimoinen Q1200, joita on kertynyt yhteensä kolme kappaletta. Yksi niistä on aina valmiina auton takaluukussa.

”Jos lähdetään reissun päälle”, Troberg selventää.

Weberin pallogrillejä taas on neljässä eri koossa. Lisävarusteena on erillinen pitsauuni, Weberin mallistosta sekin.

”Olen henkeen ja vereen Weber-mies.”

PUHDISTA JA HUOLLA

Troberg huoltaa grillejään useita kertoja vuodessa. Hän esimerkiksi harjaa ritilät puhtaiksi heti grillauksen jälkeen.

”Perusteellinen huolto pidentää grillin käyttöikää merkittävästi. Myös rasva-astiat pitää vaihtaa säännöllisesti”, hän muistuttaa.

Trobergin mielestä grillauksessa on parasta ”koko kuvio” ruokien valmistelusta grillien esilämmittämiseen.

Illanvietoissa ystävien kanssa saattaa olla samaan aikaan tulilla useampikin grilli.

”Ennen kaikkea nautin yhdessäolosta grillin äärellä etenkin kesäaikaan. Siinä on jotain erityistä. Lisähankintoja ei kuitenkaan ole suunnitteilla ainakaan toistaiseksi”, Troberg nauraa.

TERON PARHAAT GRILLIRESEPTIT

LAMPAANFILEET

Lampaanfileitä
Suolaa ja pippuria
Kermaa

Tuoretta timjamia

1. Mausta huoneenlämpöiset lampaanfileet suolalla ja pippurilla. 

2. Anna fileille mukava väri molemmin puolin grilliritilällä. 

3. Siirrä fileet valurautapannulle ja sivele ne yrttisellä mausteöljyllä. 

4. Lisää kerma, sulje kansi ja anna hautua niin että kerma kuumenee. 

5. Nosta fileet lautaselle, päälle yrttistä kermakastiketta ja timjamia. 


SUKLAAKAKKU

100 g voita

100 g sokeria

100 g fariini- tai muscovadosokeria
3 rkl vaniljasokeria

3 kananmunaa

100 g vehnäjauhoja
25-30 g tummaa kaakaota
1⁄2 tl leivinjauhetta

100 g tummaa suklaata rouheena
(75g pähkinärouhetta)

voita (voiteluun)

Weber Style -kanateline

1. Vaahdota pehmeä voi ja sokerit.
2. Lisää munat yksitellen voi-sokerivaahtoon vatkaten.
3. Lisää jauho-, kaakao- ja leivinjauheseos varovasti sekoittaen.
4. Sekoita lopuksi varovasti joukkoon rouhittu suklaa (ja halutessasi pähkinärouhetta).
5. Laita seos voideltuun kanatelineeseen. Valmistele grilli epäsuoralle lämmölle.
6. Aseta kanateline käännetyn folioastian päälle ja sulje kansi.
7. Grillin lämpötilan tulee olla 190 astetta, aikaa tarvitset noin 25–30 minuuttia. Paistoaika riippuu grillin tehosta.

Koristele vaikka marjoilla ja tarjoa jäätelön kanssa.