Savua ilmassa

”Savustaminen on avannut portin uuteen maailmaan, josta jaksan innostua kerta toisensa jälkeen”, sanoo K-ryhmän grillien tuotepäällikkö Ville Tammelin.

Savun maussa on rehellistä rouheutta, jotain ikiaikaista ja samalla modernia twistiä, joka kietoutuu sulavasti yhteen monen ruoan kanssa. Ehkä juuri siksi ruoan savustaminen on nyt suositumpaa kuin koskaan aiemmin.

Helppoa ja ennen kaikkea mukavaa puuhaa, kuvailee K-ryhmän Ville Tammelin. Hän kannustaa kaikkia kokeilemaan rohkeasti, mutta sillä varauksella, että savustamiseen voi hurahtaa jo ensimmäisellä kerralla.

”Savustus on luonteva seuraava askel grillaukselle. Kaasugrillaajasta ei välttämättä koskaan saa hiiligrillaajaa ja toisin päin, mutta savustus taas sopii varmasti kaikille mahdollisista aiemmista mieltymyksistä piittaamatta”, hän kertoo.

Jos omistaa jo entuudestaan tavallisen kannellisen grillin, ei savustamisen aloittaminen vaadi suuria investointeja. Grillin tuunaaminen savustuskelpoiseksi vaatii kaksi hankintaa: savustuspururasian ja savustuslastuja oman maun mukaan.

Esimerkiksi K-Raudan Cello-tuoteperheen RST-savustuspururasia on laadukas, mutta varsin edullinen. Myös sen käyttäminen on helppoa. Purut tai lastut laitetaan rasiaan, rasia grilliin, grilli päälle ja kansi kiinni.

Savun tuprutessa voi savustettavan ruoan laittaa grilliin, kannen takaisin päälle ja kypsymistä odottelemaan. Savustaminen on siis varsin huokeaa ja helppoa.

”Koko prosessi on erittäin yksinkertainen. Lupaan, että jokainen pärjää siinä”, Tammelin naurahtaa.

Entä jos savustaminen houkuttelee, mutta omaa grilliä ei ole? Tällöin Tammelin suosittelee harkitsemaan niin sanotun savustuspöntön eli viralliselta nimeltään sähkökäyttöisen savustimen hankintaa. K-Raudan laajassa valikoimassa on esimerkiksi ensikäyttäjälle sopiva Muurikan Sähkösavustin 1100 W.

”Sähkösavustimet ovat nykyään erittäin suosittuja, helppoja käyttää ja edullisiakin. Kelpo savustimen saa jo noin 100 eurolla. Jopa pihvin savustaminen onnistuu pöntössä. Kalan savustamiseen se on mainio tuote myös talvikäytössä”, Tammelin vinkkaa.

HIMOSAVUSTAJILLE HERKKUJA

Kaikille ei kuitenkaan riitä pelkkä rasia tai pönttö. Joku haluaa panostaa savustamiseen pitkän kaavan mukaan. Myös niin kutsutut hifistelijät on huomioitu K-Raudan tuotevalikoimassa.

Esimerkiksi Weberin Smokey Mountain -grilli on erinomainen valinta erittäin perusteelliseen savustamiseen.

”Tuote toimii myös täysverisenä hiiligrillinä, mutta siinä on mukana vesiastia ja polttoaineluukku brikettien lisäämiseksi savustuksen aikana, eli juuri ne tarvittavat lisäominaisuudet pitkään ja hartaasti tehtävää savustamista varten”, Tammelin sanoo.

Joissain kalliimmissa kaasugrilleissä on integroituna savustuslastulokero, jolla on oma poltin savun määrän säätämiseen.

”Niiden käyttäminen on yhtä helppoa kuin tuhkan tyhjentäminen puusaunan kiukaasta.”

Hiili- ja brikettigrillissä savustuslastuja voi laittaa myös suoraan hiilien sekaan käristymään ja antamaan makua, jolloin erillistä savustusrasiaa ei edes tarvita.

”Pientä tuunailua sekin. Hiiligrillaajat ovat yleensä hartaampia hifistelijöitä kuin kaasugrillaajat, koska hiiligrillaus vie jo lähtökohtaisesti enemmän aikaa. Hiiligrillistä tulee väkisinkin enemmän makua ruokaan ilman lastujakin, mutta samaan makumaailmaan voi yrittää päästä kaasugrillilläkin melko vaivattomasti käyttämällä savustusta apuna”, Tammelin sanoo.

MIKÄ MAKU LAITETAAN?

Savustuksen syvin ydin piilee savustuslastuissa ja -paloissa, jotka antavat ruoalle makua. Lastujen ja palojen maku vaihtelee puulajeittain.

Vaihtoehtoja on lukuisia. Esimerkiksi Weberin huolella valikoiduista lehti- ja hedelmäpuista valmistettu savulastusekoitus sopii erinomaisesti muun muassa lohen, makrillin ja katkarapujen savustamiseen.

”Lastuissa ja paloissa on monia eri makuja sekä vahvuuksia. Kokeilemalla löytää juuri sen oikean kullekin ruoalle ja omille makunystyröille”, Ville Tammelin sanoo.

Lähtökohtaisesti kaikkea pystyy savustamaan, mutta Tammelin haluaa antaa muutaman erityisen vinkin savustajalle.

”Parhaita savustettavia kaloja ovat rasvaiset lajit, kuten lohi, muikku, silakka, siika ja ankerias. Kasviksista esimerkiksi tomaatti on maukasta savustettuna.”

Itseään Tammelin kuvailee uteliaaksi savustajaksi.

”Käytän vuoden ympäri sähkösavustinta sen helppouden ja nopeuden vuoksi. Se on niin mukavaa puuhaa, että mielelläni savustaisin useamminkin. Savustaminen on avannut portin uuteen maailmaan, josta jaksan innostua kerta toisensa jälkeen.

SAVUSTUSLAATIKKO?

Cello-savustuslaatikolla savustat kätevästi niin pienet kuin isot herkut. Siinä on liukuva kansi ja kaksi ritilätasoa, joilla voit savustaa samanaikaisesti. Päällä oleva kahva helpottaa kantamista. Savustimen materiaali on ruostumatonta terästä.

SAVUSTUSPURURASIA?

Savustuspururasialla teet mistä tahansa kannellisesta grillistä savustimen. Lisää vain makusi mukaan savustuspuruja tai lastuja, kansi päälle ja rasia grilliin. Muista kostuttaa purut ennen käyttöä. Cellon RST-rasia on ruostumatonta terästä.